sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

Suklaa muffinsseja


Tänään tehtiin itse muffinsseja <3








Ne olivat tosi hyviä <3 Nam nam
Ei enemäpää keksi löpötystä >3<



tiistai 23. huhtikuuta 2013

Black dress shoot


Nyt tulee täsätäkin mekosta kuvia <3
















 Värjätyt hiukset!



Minun huoneen ikkuna



Nellasta pitää joskus tehdä shoot


Olen värjännyt hiukset mustiksi <3
Siinä oli ainoasta mustasta mekostani kuvia. Mustaa mekkoani olen käyttänyt 2013 frostbitessa.  Nyt myös kevät on tullut ja kohta on kesä! Ja rakastan kesää. 

Huonoja uutisia desuconista..
En saanut desucon lippua.. Eikä sille voi oikein mitään.. Olin odottanut sitä niin kauan.. Harmittaa..
Kun peruutusliput olivat tulleet myyntiin olin heti tilaamassa mutta jäi siihen kun se sanoi "valitse edes yksi" Ja väitti että olisin ostanut enemmän kuin yhden lipun! Törkeää. Besulleni kävi samoin ja olen kuullut muiltakin että heille on käynyt myös niin.. Tyhmää! Kolme kaveriani sai lipun.

Mutta tulen desuconin pihalle pyörimään, asunhan lahdessa. Pyörimme besuni kanssa siinä desuconin pihalla koska liput jäi saamatta, emme pääse sisään. Eli minua voi pitää tulla moikkaamaan <3






torstai 11. huhtikuuta 2013

Talven cupcaket


Kävimme kaupungilla ja siellä oli väliaikainen cupcake kioski <3
Oli ihan pakko ostaa


Minusta tosi hyvin onnistunut kuva owo

 Pamela söi seurassani ^^








Om nom nom






Säätö kuva xD


Oli ihan pakko laittaa tuo kuva xD Cupcaket olivat tosi söpöjä <3 Mutta kaikki eivät olleet makuuni.. Esim. Yksi maistui hammastahnalle o.o Blogin maskotti pamela oli mukana :D Jee!
Käykää katsomassa Uutiset osiosta aina uutisia, jooko